dark clouds are blinding the sun

Viha. Viha määritellään inhon tai vastenmielisyyden tunteeksi. Viha on mulle aika läheinen sana ja tunne. "Vihaan sitä kun pitää herätä aikasin" tai "Mä niin vihaan tätä keliä" tai sitten ihan vaan suoraan ja mitään kaunistelematta "Vihaan sua". Vihaa pidetään aika yleisesti myös rakkauden vastakohtana, mut mulla ne kaksi kulkee aika lailla käsi kädessä. Tänään rakastan sadetta ja huomenna vihaan. Vihaan sitä, että rakastan materiaa. Rakastan sitä, että vihaan hyttysiä. Ne vaan on yhtenäisiä mulla.

Entä sitten rakkaus? Rakkaus on kiintymyksen tunnetta. Sekin on mulle melko läheistä. "Rakastan tätä elokuvaa!" tai "Vitsit et rakastan kesää" ja tietenkin se rakkaudesta tärkein "Rakastan sua". Rakkaus on varmaan yleisin ja tunnetuin tunne koko maailmassa. Rakkaus koskettaa kaikkia. Se on silti ainakin mulle tosi vaikee tunne käsitellä. Mun on helppo tunnistaa, että vihaan jotain mutta sit kun tullaan rakkauteen niin sokeudun täysin. "Onko tä nyt rakkautta vai mitä tä on? Ehkä mä vaan tykkään suklaasta tosi paljon, mutten rakasta? Eei, kyllä mä haluan rakastaa suklaata. Mut ehkä se ei oo hyvä et rakastan suklaata.. Jos en sittenkään rakasta suklaata?" Ehkä multa puuttuu aivoista se osa, joka käsittelee rakkautta..

Näiden jatkuvien sadepäivien aikana oon kuitenkin saanu aika paljon aikaan ottaen huomioon kuinka vähän oon oikeesti mitään tehnyt. Oon saanu paljon uusia ystäviä lukiosta, käynyt lääkärillä ihan liian monta kertaa (varmaan 7 kertaa kahen viikon sisään..) saanu neljä seinää tasotettua, hiottua ja maalattua kertaalleen, juhlinut ystävien kaa Timnan synttäreiden kunniaks ja parantanut perhesuhteita. On tapahtunut niin monia pikkusia asioita mitkä on saanu mut paremmalle mielelle. Tosin jokaseen päivään kuuluu edes pieni osa jotakin ikävää, mut turha niitä on listata toisten murehdittaviksi. (Tosta tulikin mieleen tä Ying ja Yang teoria, että on hyvä ja paha, muttei mitään hyvää ilman pahaa, eikä mitään pahaa ilman hyvää)

Täkin päivä mun piti pyhittää läksyille, mut koneelle mä päädyin. Hups.

-Paula