I hope you had the time of your life

Yli vuosi kulunut siitä kun viimeksi kirjauduin ulos mun tililtä, viimeisen blogikirjotuksen jälkeen. Lukiessani mun vanhoja tekstejä voin vaan todeta, että aika parantaa haavat. En voi sanoa, että olisin nyt täysin terve tai parantunut, niin fyysisesti kuin henkisestikään, mutta sen voin todeta että takanani on hyviä aikoja ja edessäni vielä parempia aikoja.

Vuoden aikana oon ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut pikku hiljaa kokoamaan itseäni. Olen ottanut vastuun teoistani ja yrittänyt elää edes vähän kypsemmin, vaikka periaatteessa olen vielä "raaka".

Oman blogini avaaminen yli vuoden tauon jälkeen oli tuskallista, mutta oikeestaan myös virkistävää. Koin onnelliset hetkeni uudestaan, kuten myös ahdistavat ja huonot hetkeni. Näin saavutukseni vuosi ja kaksi sitten ja koitin pohtia, olenko oikeastaan kehittynyt missään. Vaikka vanhojen tekstieni lukeminen oli osaltaan tuskallista, ja kiusallista, en kadu yhtäkään sanaa jota olen tänne kirjoittanut. Minun tekstini ovat tunteeni, ja minulla on oikeus niihin.

Vaikka monet asiat ovat muuttuneet, on elämäni silti yhä taistelua. Taistelun kohde on vaan muuttunut. Ennen taistelin elämän ja kuoleman välillä, nyt taistelen ylämäkien ja alamäkien välillä. Tunne-elämäni on vieläkin kuoppaista ja sekavaa, mutta nykyään erotan selkeästi huonot hetkeni ja hyvät hetkeni. Minulla on monia syitä olla onnellinen, mutta ne eivät evää syitäni olla surullinen. Yritän parhaani löytää iloa elämästä ja pitää hymyn naamalla, mutta aina se ei riitä. Olen todella usein väsynyt, ja väsyneenä annan helpommin sijaa ahdistaville ajatuksille ja surullisille tunteille. Koen vieläkin paljon masennusta, mutta suurempaa kuvaa katsoessa olen enemmän iloinen kuin masentunut. Minun ympärillä on paljon tärkeitä ihmisiä ja avaan koko ajan itselleni ovia uusiin kokemuksiin. En enää ahdistu yhtä helposti kuin ennen, sillä tiedostan että ympärilläni on laaja tukijoukko kannustamassa eteenpäin. Olen oppinut puhumaan tunteistani minimaalisella asteikolla, mutta enemmän ja rohkeammin kuin ennen. Hallitsen paniikkihäiriötäni vähän paremmin ja paniikkikohtauksetkin ovat harventuneet. Olen ollut varmasti lähemmäs 300 päivää puhtaana itsetuhoisuudesta, vaikka en päiviä olekaan laskenut.

Nyt tähtään roolimallina olemiseen 1-vuotiaalle kummitytölleni. Tähtään menestykseen, oli se sitten koulussa, kotona, politiikassa, missä vain. Tähtään saavuttamaan uusia tasoja itsestäni ihmisenä. Tähtään kehittymiseen kaikilla elämän aloilla. Tähtään onnellisuuteen.

Loppuun vielä muutama huonolaatuinen kuva puhelimesta, koska en ole inspiroitunut tarpeeksi ottamaan järjestelmäkameraa esille.

Kuulemisiin, siihen voi tosin mennä vaikka vuosi.